lauantai 17. toukokuuta 2014

Sulle luvannut en kasvitarhaa

Päivän päähänpinttymä: se kasvihuone on nyt pakko saada. Ja se pitää saada itse rakentaa. Katastrofin ainekset ovat siis kasassa. Jotain luonnoksia hökötyksestä jo on, Bauhaus-reissu hintojen ja tarvikkeiden selvittämiseksi on juuri äsken tehty (en muuten tiennytkään, että maailmassa on niin paljon erilaisia kulmarautoja!) ja nyt pitäisi sitten funtsia tarkemmin ja selvittää taloyhtiön näkökanta asiaan. Jotain ähräämistä sitä pitää näköjään aina olla. Tätä menoa kasvihuone valmistuu ehkä juuri sopivasti syksyksi.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Koulu haittaa harrastuksia

Tee täsä nyt jotain käsitöitä ja kokeile uutta, kun koulu peijakas syö kaiken ajan! Koska tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, on tämäkin aurinkoinen päivä räävitty harkkatyötä kasaan. Aiheena tällä kertaa betonirakenteiden suunnittelu. Rakennesuunnitteluaineet eivät todellakaan kuulu ystäviin. Siihen hommaan ei ole kyllä mitään mielenkiintoa eikä totta puhuen erityisemmin lahjojakaan. Kyllä siitä nyt aina joten kuten selviää, mutta kannattaa ehkä kuitenkin vain ihailla sitä hommaa kauempaa. Mutta jos jotain rakenteita olisi ihan pakko alkaa suunnitella, niin sitten ehdottomasti betonirakenteita.

Mutta voi koululta saada ihan käsityöideoitakin. Tekeillä on esimerkiksi sukat, joihin tulee kuvioksi maanjäristysaaltoa. Idea tuli siis vierailevalta luennoitsijalta, joka kertoi maanjäristyksen kestävien rakenteiden suunnittelusta. Ideoita on maailma täysi, ne pitää vain napata! Maanjäristyssukat ovat harmillisesti hautautuneet tuonne jonnekin keskeneräisten neuleiden sedimentteihin, mutta kunhan tästä taas saa tätä aikaa järjestymään, niin sittenhän kyllä..

Koulu on nyt puolessa välissä - ainakin teoriassa. Njaa ja njoo. Omituinen olo: tähän asti on tultu ja minä kun lähtiessä luulin, etten saa takuulla yhtäkään kurssia läpi. Välillä tuntuu, että insinööriopintojen aloittaminen on ollut viisainta, mitä ikinä olen tehnyt ja sitten taas tulee se päivä, jolloin katuu kauppojaan katkerasti ja on valmis heittämään pystyyn vaikka saman tien. Saa tässä hammasta vielä purra muutamaan otteeseen ennen kuin paperit ovat kourassa.

Tarkoitus oli tulla insinööriksi, joka osaa jotain käytännöllistäkin ja ymmärtää myös perinnerakentamisen päälle. Oppia pitää sitten hakea muualta ja niinpä olinkin maaliskuussa opettelemassa pinkopahvin asentamista Kokkolassa. Vinkki: Kokkolan seudun opisto on järjestänyt erilaisia perinnerakentamiseen liittyviä kursseja, joilla on opeteltu hirrenveistoa, perinnemaaleja ja pinkopahvitusta.
Ei kai se käytännölliseksi insinööriksi tuleminen vieläkään ole liian myöhäistä, mutta hankala on päästä käytännön hommia oppimaan tällä hetkellä. Koulussa ei ole tähän asti sihahdettukaan mistään perinnerakentamiseen liittyvästä, mutta ehkä ne kurssit, joissa asiaa sivutaan ovat vasta tulossa. Toivottavasti ainakin. Tai sitten on mentävä venäläiseen uimakouluun ja ostettava joku oma hirsiprojekti.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Silmiä polttaa!



Että piti tämäkin päivä nähdä: neonvärisiä lovikkalankoja. Havaintopaikka Haaparannan Icamaxi. Ostin taas Järbon Raggi-sukkalankaa. Se oli niin hyvää kutoa, etten voinut vastustaa, vaikka nuo valmiiksi värjätyt ja kuvioidut langat jostain syystä ärsyttävät kovasti. Tänään sukkaa valmistui bussimatkalla ja maanjäristystä kestävien rakenteiden suunnittelua koskeneella vierailuluennolla. Neonväriset langat jäivät hyllyyn. Olen saanut neonväreistä rautaisannoksen muinaisella 1980-luvulla juuri noiden lankojen värisillä yliviivaustusseilla, neonvärisillä henkseleillä (haettiin Pietarsaaressa käydessä Lassfolkin tehtaanmyymälästä metrikaupalla neonväristä kuminauhaa, kangaskaupasta muut osat ja tehtiin housunkannattimet ihan ite), pipoilla, kengännauhoilla ja ties millä tamineilla. Never again.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ettei kaula palellu



Martti oli taas saanut lämmintä ylleen.

torstai 13. helmikuuta 2014

Maalihommissa

Olin perinnemaalikurssilla Kokkolassa tammikuun lopussa. Siellä oli mukavaa ja opin maaleista puolestatoista päivässä enemmän kuin koulussa. Itse asiassa koulussa ei ole ainakaan vielä puhuttu pihaustakaan liimamaalista, maitomaalista eikä lasyyristä. Tuskin puhutaankaan. No, saa sitä tietoa onneksi muualtakin.



Tässä on öljymaalin alku.


Pigmentti hierretään öljyyn.


Näillä eväillä saa aikaiseksi erinäisiä maaleja. Pöytää vilkaistessa tulikin mieleen, olenko päätynyt epähuomiossa ruokakurssille.


Toisesta mukista on juotu kahvia, toisessa on sekoitettu pigmenttiä. Kannatti nimikoida mukit.


Eri pigmentit, eri väriset maalit.


Sitten harjoiteltiin ootraamaan.


Kokeilin, mitä saa aikaan munatemperalla ja ympyrällä. Harmi, että ei ollut parempaa ja ohuempaa pensseliä mukana eikä käytettävissä.

Maalien tekeminen on helppoa, yksinkertaista eikä tule aina kalliiksikaan. Aineksia saa ruokakaupasta ja rautakaupasta ja jos ei sieltä löydy, nettikaupoista. Taitoa tai ainakin kokeilunhalua se kyllä vaatii.

Puikko poikki ja miten siitä selvittiin

Parental Advisory - Explicit Content.

Mukava lanka (Järbo Raggi, heräteostos Haaparannan Ica Maxista, vaikkei sais), mukavat puikot (neliskanttiset puiset, heräteostos Lankaideasta, vaikkei sais) ja sen mukavan tunteen odottelu, kun saa laittaa uudet villasukat ekaa kertaa jalkaan. Ja parhaillaan taustalla vaaniva vähemmän mukava perkeleellinen ressi ja hammasten kiristely, jonka takia on rauhoittavaa kutoa ja uppoutua hetkeksi vain silmukoihin.

Mitä tapahtuukaan juuri, kun olit mielessäsi ihastellut langan ja puikkojen mukavuutta? Että kannatti sittenkin ostaa, vaikka valmiiksi kuvioidut langat lähinnä ärsyttävät ja saisivat mennä kyllä jo pois muodista. Ja oli se kieltämättä aika kallistakin (tarkka hinta jo onneksi unohdettu). Samassa kuului RÄKS ja perkele heti perään. Eikö perhana puikko napsahda kesken kavennuksen tekemisen poikki. Liekö kyseessä ollut rakennesuunnittelun opettajan telekineettisillä supervoimillaan aikaansaama kosto siitä, että huomioni ei kiinnittynyt sataprosenttisesti opetukseen. Huonostipa kesti näköjään poikkileikkaus vääntöä.


Niiettä mitäs nyt? Puikkosatsissa ei ollut varapuikkoakaan. Onneksi edes joskus välähtää: nämähän tosiaankin ovat puuta. Hätähän ei ole ollenkaan tämän näköinen! Teroitin penaalista ja muutamalla kierroksella enimmät sälöt rapisivat luokan roskikseen. Takana istuvat pojat mahtoivat ällistellä, että mitä hemmettiä se NYT tekee. Kutominen onnistui mitenkuten jo tässä vaiheessa. Muistin, että kotona on onneksi hienoa hiekkapaperia.

Seuraavana aamuna bussissa olikin oivallisesti aikaa hioa puikkoa entiseen malliinsa. Iphone kävi mainiosti hionta-alustasta. Edessä istuva matkustaja vääntelehti karvat pystyyn nostavista skih-skih-skih-tyyppisistä hiontaäänistä esimerkillisesti.


Taas mentiin. Jäihän se puikon kärki vähän terävämmäksi ja vähemmän luistavaksi kuin muut, mutta ihan hyvin niillä sukat aikaan sai.
Käsityöblogeissa ruukaa olla nättejä kuvia, joissa ollaan sirosti mitä tyylikkäimmissä ja mitä ohuimmilla langoilla nitkutetuissa sukissa. Ei tule tapahtumaan täällä. Tylsä kuva huonossa valossa päättelemättömistä sukista, olkaatten hyvät:

maanantai 30. joulukuuta 2013

Ulos kaapista



Kaivoin joululoman ratoksi kaapista erinäisiä keskeneräisiä käsitöitä loppuun saatettavaksi. Olisi muuten loputon tekemisen lähde tuo kaappi lankavarastoineen - pitääpä vierailla useamminkin. Sieltä löytyi esimerkiksi iänpäiväisen vanha keskeneräinen norosukka, jota varmaan olin suunnitellut jollekulle isojalkaiselle kaverille. Todistusaineiston perusteella työssä on jääty kohtaan, jossa sukantekelettä pitää sovittaa ennen kavennuksien aloittamista. Laitoin takaisin. Palaan asiaan joskus, kun kaveri ja sukantekele ovat samalla hehtaarilla.

Kaikista löytämistäni keskeneräisyyksistä päätin ottaa mukaan ja tehdä loppuun pari vuotta sitten aloittamani mustat seiskaveikkalapaset, joihin olin kutonut mukaan heijastinlankaa. Eihän niistä lapasia tietenkään tullut, mutta tuli sentään kynsikkäät. Ja ihan mukavastihan se lanka heijastelee.

Minähän en aio laihduttaa, kun tarvetta moiseenhan ei luonnollisestikaan ole, mutta lankavarasto sai luvan mennä nyt kuurille. Suomenlampaan hahtuvalangasta tuli parit parit lapasia niin, että heilahti. Muistin ihan oikein: tuo lanka ei lopulta kutistu kovin paljon ainakaan neljänkympin ohjelmassa, joten täräytin suvereenisti kaksi paria tulemaan siinä konvehtien mässyttämisen lomassa. Kahdelta lankavyyhdiltä niskat nurin näin näpsäkästi ja kaamos-suomalaiskansallissävyisesti:


Otin toiveikkaana mukaan myös ainakin kaksi vuotta sitten aloitetun pellavalankaneuleen, joka ei taatusti tule enää mahtumaan edes päälle, jos joskus sattuisi valmistumaan. Sainkin tehdyksi sitä kokonaista kaksi riviä. Ehkä urakka jatkuu lähiaikoina. Kaapissahan on myös ehkä joskus toissa kesänä aloitettu silkkineule. Siihenkin saatan palata lähiaikoina. Keskeneräisyys on ilomme. Jotakin touhusta kertoo se, että toissa jouluna Merimieskirkolle tekemäni lahjasukat makaavat yhä tuossa, kun en sitten saanutkaan viedyksi niitä satamaan ajoissa. Niin että "minä vien ne sitten ensi jouluna." Tie helvettiin on jälleen kerran kivetty hyvillä aikomuksilla.